lauantai 12. syyskuuta 2015

Revontulet -aurora borealis

Kotiäitivuosianani hommasin järjestelmäkameran. Piti päästä välillä ulos tuulettumaan ja reissut vähän venähtivätkin toisinaan. Silloin tuli opeteltua myös muutamia pikkukikkoja esim. valotuksen suhteen. Yleensä nyrkkisääntöni on kuitenkin - ota 1000 kuvaa, yksi onnistuu varmasti. Sen yhden onnistuneen voi sitten vaikka postata johonkin kilpailuun tai lätkäyttää facebookkin. 

Ihan oikeasti kuvaaminen on kuitenkin kivaa. Revontulia kuvatessa kannattaa napata jalusta mukaan. Viime talvena näimme Saariselällä varmasti komeimmat revontulet ikinä, mutta eipä sattunut jalustaa mukaan. Käsivaralta siis kuvasimme. 

Eilen loimotti taas Oulussa taivas komean näköisenä. Valokuvaajan tärkein sääntö oli kuitenkin päässyt unohtumaan. Kameraa ei ollut mukana ollenkaan. No silloin tällöin luonnon kanssa pääsee lähemmäksi jopa ilman kameraa. Oikeasti kuvaamienhan vie voimavaroja myös itse nautiskelulta. Mutta on se vaan niin pirun hauskaa, kuvaaminen siis. 

Reposia, olkaapa hyvä :-) Kuvassa tammikuussa 2015 Saariselältä käsivaralla kuvatut ja maaliskuussa kotipihalta jaluistalta räpsityt taivaan tulet. 










Lähetä kommentti