maanantai 23. marraskuuta 2015

Marraskuun monet kasvot

Olen päivännyt yhden muutama vuosi sitten kuvatun setin marraskuun 23. Silloin päivä ja marraskuu tarjosi parastaan Oulun korkeudella ja kameramiehen  ystävä -aurinko- valaisi maisemaa kauniisti. Melkeimpä keväinen oli päivä.

Tälle syksylle haastoin itseni marraskuiseen retkeilyyn. Muutamia kertoja (vähän laiskasti) olen polkuja taivaltanut ja vastassa on ollut kipakkaa pakkasta, vesi -ja räntäsadetta, tuulta ja myös lumista ja komeaa maisemaa Syötteen reissulta. Marraskuu tarjoaa siis monenlaista. Yleisimmin marraskuu mielletään ehkä ankeana, mutta marraskuussa on myös hyvät puolensa. Polut ovat tyhjillään ruskaretkeilijöistä ja kauniita pakkaspäiviäkin saattaa olla tarjolla. Hyvällä tuurilla lumi peittää maan ainakin siihen asti kunnes seuraava vesisade sen sulattaa. Luonto on karun kaunis.

Marraskuuta on vielä tovi jäljellä ja ehkä saan erilliset blogipäivitykset tehtyä tämän kuukauden retkistä. Alla vähän kuvakoostetta marraskuun moninaisuudesta muutamalta vuodelta.

Asiasta villahousuun vielä: Kuukausi sitten eräänä tylsänä sateisena iltana pistin pystyyn blogin nimeä kantavan Facebook-sivuston. Sinne ajattelin linkittää suurimman osan blogipäivityksistäni vastaisuudessa. Reppuheput Facebook on syntynyt :-) Tavoitteena edelleen blogata kesän vaunureissu, mutta yhtä sun muuta tässä ennen sitä näyttää syntyvän Ehkä vaunureissun jälkeen vietetään blogin kolmansia hautajaisia....tiijä häntä. Tällä hetkellä visuaalista silmääni häritsee lisätä kaunpunkikuvia ulkomailta tähän blogiin. Vaunureissulta siis. No koska sekin reissu tarjosi aimo annoksen retkeilyä myös, voin ehkä reissun lisätä. Joskus. Mukavaa marraskuun loppua! Joulutortut ovat uunissa. Jospa eivät ehdi palaa.

Marraskuun  monet kasvot:

Marraskuun aamu 2013 Oulujokivarressa

Marraskuu 2013, joki jäätymässä

Uimaranta marraskuussa 2013

Marraskuun 23, 2013, Oulujoki

Marraskuussa 2013 Lämsänjärvellä

Harmaa, mutta kaunis päivä marraskuussa 2015
Marraskuu 2015

Marraskuiu 2015 Nallikarissa

Nalölikarin notskipaikka marraskuun harmaudessa 2015

Pitkokset Pilpalla marraskuussa 2015

Marraskuun 2015 kaunis pakkasiltapäivä Pilpalla

Uimaan?

Marraskuu 2015 Pilpalla
Marraskuu 2015 Nallikarissa







sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Talvi löytyi Syötteeltä!

Kävimme viikonloppuna pikavisiitin Syötteellä. Matkaan pääsimme Oulusta vasta lauantaina iltapäivällä ja takaisin lähdimme sunnuntaina hämärän laskeuduttua Syötteelle. Tuntuu kuitenkin kuin olisi ollut pitempäänkin poissa. Oulussa oli lähtiessämme maa valkoinen, mutta määränpäätä kohti ajellessa lumi lisääntyi mukavasti.

Päätavoitteenamme oli pudottaa vaunun talviteltan ja katon päältä lumet ja testata talvivaunuilua. Yhden jäätyneen vesiputken sulatteluun menikin tovi aikaa ja tunnelma oli tiivis. Meidän vaunu kun on kooltaan suhteellisen pieni.

Pikku puutteista huolimatta oli hieno reissu. Luonto on vieressä, kun astuu kopista ulos. Lapset laskivat pulkalla vaunun vieressä ja itse ehdin tehdä kaksi pientä kävelylenkkiä. Lauantai-iltana kävin otsalampun ja vähäisten katulamppujen valossa pyörähtämässä luontokeskuksen pihalla. Sunnuntaina retkeilin niinikään luontokeskuksen maisemissa ja nautin hiljaisuudesta. Luontokeskus on sulkenut harmiksemme ovensa loppuvuodeksi, mutta  ympäristö on hyvin  rauhallinen. Kiersin Naavaparran polun ja vähän muutenkin pällistelin lumisessa maisemassa ja kohtasin kaksi lumikenkäilijää parituntisen aikana. itse olin liikenteessä vaelluskengillä ja pärjäsin vallan hyvin.

Tervetuloa talvi, Sinua on kaivattu!













torstai 12. marraskuuta 2015

Talvea odotellessa - paluu Kiilopäälle!

Talo ei palanut -viitaten edelliseen blogitekstiini- joten retket jatkuvat. Ainakin muistoissa. Marraskuun ulkoiluhaaste voi vähän niin ja näin. Muutaman kerran olen käynyt kiertämässä lähireittejä ja kameralla on paljon hienoja kuvia. Vettä on tullut monena päivänä, mutta työmatka on kuitenkin taittunut useampana päivänä pyörällä,

Räntä - ja vesisade eivät kuitenkaan aivan hirveästi inspiroi metsäretkiin, joten olen keskittynyt kotihommiin ja töitäkin on tullut tehtyä. Odotan kyllä jo talvea. Ihan kunnon pakkasta -sitä saa olla reippaasti ja lunta voi tulla vaikka joka päivä. Syötteellä oleva vaunu odottaa kävijäänsä ja laskettelulippujen ostaminen tuntuu hölmöltä näissä lämpötiloissa. Onhan tämä marraskuu kyllä melekoisen pimeä. Mies lähti ostamaan Prisman S-etupäiviltä kirkasvalolamppua. Itse en aivan hirveästi sellaisiin usko. Minua rupeaa tympimään, jos aamulla palavat valot kovin kirkkaasti. Minä aina aamuisin sammuttelen kaikki valot ja sytytän mieluummin vaikka kynttilän palamaan. Terassille saan varmasti muuttaa kynttilöideni kanssa. 

Marraskuun haaste on kuitenkin edelleen voimassa ja haastan itseni kuvaamaan räntä - ja vesisateen kauneutta metsään. Marraskuun aurinko - ja pakkaskuvat on jo otettu. Niistä myöhemmin, ehkä.

Kunnon talvesta muistuttavat viime vuoden valokuvat ja retket ja kuvia on mukava näin marraskuun pimeydessä katsoa. Kuvauksellisesti hienoimmat ottamani kuvat ovat minulla Saariselän maisemista, Vietimme siellä kaamosaikaa viikon verran vuodenvaihteessa viime talvena. Pakkanen kiristyi välillä ihan reippaisiin lukemiin.  Minä nautin ihan täysillä. Lapissa on sitä jotain. Joskus haaveilin, että voisimme vaikka asua ihan pohjoisessa. Arkirealismia kuitenkin tässä iässä jo löytyy ja taloa ei olla vielä pistetty myyntiin ihan hetken mielijohteesta. Tällä hetkellä mietin, että pitempi hiihtovaellus olisi kiva vielä ennen eläkepäiviä (aikaa yli 20 vuotta....) toteuttaa. Edellisestä (meille legendaarisesta) Abiskon vaelluksesta on jo hyvät yli kaksikymmentä vuotta aikaa. Puoliväli siis. En usko, että minusta enää talvella teltassa nukkujaksi olisi, mutta autiokämpissä kumminkin. 

Pienimuotoisemmassa projektissa vielä mennään ja viime talvena vietimme tosiaan hienoa perhelomaa Saariselällä. Yhtenä päivänä ajelin Kiilopäälle kuvaamaan kevätauringon ensimmäisiä säteitä. Matkalla auton mittari näytti yhdessä lantossa -37 astetta ja mietin puolalais-saksalaisen auton kestävyyttä. Uskalsin kuitenkin jättää auton Kiilopään tunturikeskuksen pihaan ja nousin ylös tunturiin lumikengillä. Kevättalvella sinne on ihan hyvä polku, jonka voi kulkea tavallisilla talvikengillä. Vuodenvaihteessa lumikengät olivat tarpeen, sillä polun alku juoksettui tuulessa hyvin umpeen. 

Näpit jäätyivät kameraa käsitellessä, mutta ihan kelpo kuvia tuolta reissulta tuli. Aurinko on kuvaajan paras kaveri. Kevään ensimmäinenkin aurinko.

Valoa marraskuun pimeyteen valokuvilla!










maanantai 9. marraskuuta 2015

Elämästä: Päin mäntyä vai seikkailua?

Minulta on usein kysytty, kuinka ihmeessä jaksamme aina vääntäytyä johonkin pöpelikköön tai reissuun. Pitkä historia meillä on ja niitä ylämäkiä ja alamäkiä ihan kiitettävästi niin hyvässä kuin pahassakin.....

Osa retkistä on mennyt ihan päin mäntyä ja olen huokaissut helpotuksesta, kun olen kotioven saanut auki ja vaikkapa survonut koneen täyteen vaatteita. Vatsatauti telttaretkellä ei ole aina mukavin juttu. Eipä se ole sitä kotioloissakaan. Ja kotioloissakin tapahtuu usein enemmän kuin tarpeeksi.

Kirjoitin joskus blogin aloitusaikana, että olemme porukka jolle vaan sattuu ja tapahtuu. Sitä joku viisas kutsuu ehkä ruuhkavuosiksi? Joku viisas sukulainen taas saattaisi sanoa, että elämästämme voisi kirjoittaa hyvin bestsellerin. Hyllyt myytäisiin kuulemma loppuun samantien. 

Nyt on kyllä ollut oikeasti hirveän rauhallista. Ainakin meidän kotiseinien sisäpuolella. Toki arjen kuljetusrumba vie voimia. Energiaa riittää kuitenkin silloin tällöin pikku retkiinkin. Muutama vuosi sitten metsään teki mieli mennä korkeintaan karjumaan suoraa huutoa, sen verran säpäkkää oli arki korvatulehduskierteisten pikkuvekaroiden kanssa, reissuleskenä usein. 

Huumori on kuitenkin auttanut ja sitä on revitty sitten siinä tiukimmassakin tilanteessa. Tämä on omistettu huumorintajuiselle puolisolleni ja kaikille ruuhkavuosia eläville - lämmöllä. Itse asiassa ajattelin kirjoittaa tämän jo eilen, isänpäivänä. Oli kuitenkin muuta tekemistä.

Yhteistä historiaa meillä on rapiat kaksikymmentä vuotta (24?) ja merkkipäivät olivat joitakin vuosia sitten päiviä, jolloin meni päin metsää...Ihan kirjaimellisesti.

Esikoisen synnyttyä yli 18 vuotta sitten nuorimies - Oulunsalon Tarzaniksikin kutsuttu - karjui elämänsä ensimmäiset kuukaudet suoraa huutoa. Koliikiksi joku viisas sitä kutsuu. Meillä kiertää isännän suonissa vähän pellepelottoman verta ja häntä saan kiittää siitä, että edes jollain tavalla sain nukuttua esikoisemme ensimmäisten kuukausien aikana. Näppärä nuori isukki rakensi nimittäin neuvolasta lainassa olleesta sähköisestä rintapumpusta ja sitteristä sekä vaununkopasta kätevän kehdon. jolla huutavaa lasta liekutettin. Ja lapsihan nukahti. Isäntä pystyi siinä moottorin metelissä nukkumaan ja hän jalalla aina potkaisi pumpun kauemmaksi kun sitteriin viritetty naru löystyi ja huuto alkoi. Meikäläinen yritti nukkua huonolla menestyksellä makkarissa korvatulpat syvällä korvissa. No pumppuhan jouduttiin kuitenkin palauttamaan seuraavalle käyttäjälle ja itku siinä meinasi nuorella parilla päästä. Veivät pumpunkin, mutta eivät lasta.

Esikoisen vauva-aikaan liittyy myös toinen muisto. Hirveän huonosti tosiaan nukuttiin. Ja tuore isukki kuljetti aina unohtuvia avaimia riimussa vyöllä. Retkeilystä oltiin silloinkin innostuneita ja pandansilmäisenä ensimmäisenä äitienpäivänä etsimme yhden kivan retkipaikan sijaintia. Minä seisoin vanhan Fiiatin ja karttataulun välissä ulkona. Hetken päästä kiskoin jalkaa Fiiatin ja karttataulun välistä pois - mies oli loikannut autosta ja unohtanut avainriimun - avain katkesi lukkoon ja auto starttasi päälleni- - polvi meni aika pahasti sököksi. No se retki jäi sillä kertaa ja vietimme ensimmäisen äitienpäivän retkellä Oyssissa ja useampi hoitaja halusi kuulla tarinan. Nauroivat vielä. 

Sitten oli muutama rauhallisempi vuosi. Taukoa lastensaannissa oli myös. Esikoinen oli tosi rauhallinen kaveri koliikista päästyään ja Briteissäkin välillä asuttiin pari vuotta. Retkeilimme ympäri saarivaltakuntaa ja nukuimme hyvyilevän lapsen kanssa teltassa useita viikonloppuja ja pitempiäkin aikoja. Kävimme myös ensimmäisen reissumme Islannissa ja yövyimme siellä niinikään teltassa. Kerron Islannin reissuistamme myöhemmin, ehkä....

No junnukaarti - lapset nro 2,3 ja 4 syntyivät sitten Suomeen palattuamme neljän vuoden sisällä koko trio. Ihan järjetöntä touhua. Ei tosiaan paljon metsäreissut huvittaneet. Jokaisena hääpäivänä viriteltiin kyllä isännän kanssa naureskellen Facebook- sivulle viinilasit hääpäiväkuvaan. Kuvastahan ei välittynyt se maanjäristyksen lailla tömistelevä lapsilauma tai hetki aiemmin selvitetty katastrofi. Hääpäivä oli saavutus ja on vieläkin. Jokaiselle meistä. Vuosi kerrallaan mentiin kohti seesteisempää arkea. Ehkä vielä voisimme matkustaa ja reissata myös tai arki olisi siedettävää? Kokeilimme kyllä muutamaa järjetöntä työlomaa (silloin lanseerattu termi meillä) pikkulasten kanssa. Yksi Brittilän reissu kahden alle kolmivuotiaan kanssa ja kyllä oli nätit vessat Harrodsilla. ... Lastenkantorinkan olisin omalta osaltani voinut polkea vaikka suohon. Ihaillen nostan hattua, kun joku ihan taaperoiden kanssa metsässä tulee vastaan. Meikäläisen hermoilla ei sitä tehty.

Juhlapäivien aattona sai aina pistää kädet ristiin, taas voi tapahtua.... Nuorimmaisen yksivuotispäivää edeltävänä iltana joku pikkuapinamme oli vedellyt pöntöstä alas vähän isompaa tavaraa ja talon pääviemäri meni tukkoon. Isäntä - tee se itse mies tosiaan- halusi aukoa viemärin itse. Sehän sujuikin siihen asti hyvin, kunnes viemärivesi (joo, kyllä viemärissähän on vettä, Not!!!!) nousi ihan tolkuttomasti kylppärissä ja minä huutelin, että josko ihan firma kutsuttais paikalle... No siinä vaiheessa, kun se viemärivesi sitten nousi vaatehuoneessa puoliväliin ja haisevia kenkiä (kaikki kengät meni) kannettiin terassille, kutsuttiin ammatilainen myös paikalle. No sille yölle siivottiin vielä talo ja mies leipasi komean kakun eikä kukaan vieraista arvannut edellisen yön tapahtumia. Siitä lähtien on työnjako pelannut ihan älyttömän hyvin meillä. Minä siivoan ja mies leipoo. 

Meillä kävi palokuntakin kerran pyörähtämässä....ja poliisi. Keitettiin vähän iltateetä. Meillä oli tapana lasten nukahdettua pistää teevesi kiehumaan. Traditio loppui ilmeisesti tuohon tapahtumaan, sillä teetä ei olla juuri iltasin keitelty. Istuttiin silloin katsomassa telkkaria - minä viimeisillään raskaana ja teevesi porisi iloisesti liedellä. No hetken päästä palohälyttimet huusivat ja keittiöstä tuli paksu savu. Lieden vieressä oleva pannumyssy oli kaatunut liedelle. Lieskat löivät metriä ja minä evakuoin lapset. Isäntä sammutti palon sammutuspeitteellä ja sai palokunnalta kiitosta. Vähän shokissa hän oli, sillä yön tunteina kävimme keskustelun siitä, pitääkö palokunta kutsua paikalle. Palolaitoksella varmaan ajateltiin, että kännissä siellä tolskataan ja lähettivät poliisinkin perään. Mutta palokunta kannattaa aina kutsua, muuten palovakuutus ei korvaa....

Niin, että on ollut hetkiä jolloin ei oo retkeily pahemmin mielessä käynyt. Kaikesta on kuitenkin selvitty ja nyt on taas tosi kiva mennä. Tämän kesän pitkä Euroopan reissukin hyvin sopuisasti. ja ilman suurempia kommelluksia. Yöunet ovat palautuneet ja pikkulapsiaika onnellisesti takana. Toivottavasti vielä monta vuotta saadaan viritellä hääpäivän viinilasit johonkin kannonnokkaan ällöstatuspäivitykseen ja muutenkin. Ota pöntön reunasta vain tukeva ote, jos oksettaa....Ei me romantikkoja olla! Hyvåä eilistä isänpäivää ja miehelleni Hyvää Syntymäpäivää! Elämä on Seikkailu kun  sen Oikein Oivaltaa!












keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Paras kamera on mukana kulkeva.

Järjestelmäkamera on ihan järjetön romisko aina mukana kuljetettavaksi. Kyllä silti monesti harmittaa sen kotiin jättäminen. Kännykkä ja sen kamera ovat taas lähes aina mukana.

Kuljen työmatkaa pyöräillen useinmiten. Kännykällä tulee usein ikuistettua jokivarsi aamuisin. Se näyttää eriltä joka aamu. 

Auton ikkunastakin silloin tällöin maisemaa tiirailen ja varon ajamasta edelläajavan puskuriin. Yleensä autopäivinä on sitten komeimmat jokimaisemat. Ainakin kuvittelen niin ja päätän, että seuraavana aamuna taas fillaroisin.

Niin, ei sitä aina reissussa olla. Arkisessa ympäristössäkin on hienoa katseltavaa ja lapsiperheen kaaoksen ja ruuhkavuosien keskellä rauhoittaa kummasti, kun saa katsoa vaikka sitä jokivartta.

Toinen suosikkini on käppäillä Oulussa Pikisaaren ja Nallikarin suuntaan harrastusten kuskauksen lomassa. Tälle syksylle syksyn etenemisen on huomannut valon määrän vähenemisenä. Lunta vain odotellaan näille korkeuksille jo. 

Arkista maisemaa kännykällä ikuistettuna. 

Pikisaaresta merellepäin

V
Jokimaisemaa työmatkalla

Auringonlasku Pikisaaren sillalta kuvattuna

Jokivarsi aamusumussa


Valto pauhaa Oritkarissa


Citymaisemaa


maanantai 2. marraskuuta 2015

Karpalosuolla ja karpalokakkua isänpäiväksi!

Täällä Oulun korkeudella eletään ennätyslämmintä syksyä - kuten koko Suomessa Karpalosuolle pääsee vieläkin. Olen oman osani kerännyt. Jossain vaiheessa syksyä otin pimenevälle suolle otsalampun mukaan avukseni. Ja kappas, sehän toimi. 

Karpaloita on kertynyt ruhtinaalliset 15 litraa. Karpalohulluus on peruja lapsuudestani. Äitini kuljetti minua karpaloreissuilla. Hänellä oli tapana kerätä paljon karpaloita ja talvella äiti sitten möi karpalokääretorttuja paikallisilla "Naisten messuilla". 

Pienen - noin kahdenkymmenen vuoden - tauon pidin karpalonpoiminnassa. Kunnes sitten eräänä päivänä löysin itseni suolta. Näpit jäätyivät ja varpaat myös. Punaisen marjan perässä ravaaminen kuitenkin aiheutti mustikanpoimintaa suuremman hulluuden. Kylmyys tuntui luissa ja ytimissä, mutta lisää piti poimia.

Karpaloista keitän kiisseliä ja laitan aamulla smoothien joukkoon tai syön sellaisenaan. Vanhemmalla iällä ne maistuvat jopa hyvältä. Kotikorkeuksilla olen käynyt karpalossa kaupunkisuo Huutilammella tai Pilpasuolla. Huutilammen suo oli tänä vuonna ihan täynnä marjoja. Paljon jäi keräämättä. Enää en kuitenkaan suolle mene. Vannomatta ehkä paras?

Isännän karpalokakku ja kakun tarina:

Kakku oli hyvää. Siitä piti tulla alunperin juustokakku, mutta kerma jäi kauppaan. Yön pimeinä tunteina ja pienen keskustelumme saattelemana Itse Isäntä loihti kuitenkin uuden reseptin. Resepti oli hyvä ja kakku kelpasi vieraille, kuten kuvasta näkyy. Tästä syntynee versio myös isänpäiväksi. 

Tee näin (teksti leipurilta itseltään):

Pohja: 4 munaa, 2dl sokeria, 2 dl gluteiinittomia jauhoja, 1/2dl kaakaojauhetta, 2 tl leivinjauhetta.
Tehdään rengasvuokaan, paistetaan 175°C 30-40 min

Täyte: 1 prk (180g) maustamatonta tuorejuustoa
6dl tuoreita karpaloita (300g), 1/2dl sokeria, tehosekoittimessa mössöksi
Liivatejauhetta 2tl (tai 4 liivatelehteä liotettuna ja puristettuna), sekoitetaan mössöön.
Mikrotetaan 1-2 min, kunnes on kuumaa.
Pohja halki, levitetään tuorejuusto, sen päälle karpalohyydyke. Toinen kerros päälle.

Päällys: 1 levy tummaa suklaata, n 50g voita 
Sulatetaan kattilassa (ei keitetä) miedolla lämmöllä ja sekoitetaan tasaiseksi
Levitetään kakun päälle ja koristellaan muutamalla karpalolla
Tarjotaan esim kermavaahdon tai vaniljakastikkeen/jäätelön kanssa.
Tää ohje ulkomuistista - eli caveat emptor.



Pala raadeltua kakkua

Pimenevän auringon alla

Karpaloita

Todistetusti Huutilammella

Karpalonpoimijat työssään