torstai 12. marraskuuta 2015

Talvea odotellessa - paluu Kiilopäälle!

Talo ei palanut -viitaten edelliseen blogitekstiini- joten retket jatkuvat. Ainakin muistoissa. Marraskuun ulkoiluhaaste voi vähän niin ja näin. Muutaman kerran olen käynyt kiertämässä lähireittejä ja kameralla on paljon hienoja kuvia. Vettä on tullut monena päivänä, mutta työmatka on kuitenkin taittunut useampana päivänä pyörällä,

Räntä - ja vesisade eivät kuitenkaan aivan hirveästi inspiroi metsäretkiin, joten olen keskittynyt kotihommiin ja töitäkin on tullut tehtyä. Odotan kyllä jo talvea. Ihan kunnon pakkasta -sitä saa olla reippaasti ja lunta voi tulla vaikka joka päivä. Syötteellä oleva vaunu odottaa kävijäänsä ja laskettelulippujen ostaminen tuntuu hölmöltä näissä lämpötiloissa. Onhan tämä marraskuu kyllä melekoisen pimeä. Mies lähti ostamaan Prisman S-etupäiviltä kirkasvalolamppua. Itse en aivan hirveästi sellaisiin usko. Minua rupeaa tympimään, jos aamulla palavat valot kovin kirkkaasti. Minä aina aamuisin sammuttelen kaikki valot ja sytytän mieluummin vaikka kynttilän palamaan. Terassille saan varmasti muuttaa kynttilöideni kanssa. 

Marraskuun haaste on kuitenkin edelleen voimassa ja haastan itseni kuvaamaan räntä - ja vesisateen kauneutta metsään. Marraskuun aurinko - ja pakkaskuvat on jo otettu. Niistä myöhemmin, ehkä.

Kunnon talvesta muistuttavat viime vuoden valokuvat ja retket ja kuvia on mukava näin marraskuun pimeydessä katsoa. Kuvauksellisesti hienoimmat ottamani kuvat ovat minulla Saariselän maisemista, Vietimme siellä kaamosaikaa viikon verran vuodenvaihteessa viime talvena. Pakkanen kiristyi välillä ihan reippaisiin lukemiin.  Minä nautin ihan täysillä. Lapissa on sitä jotain. Joskus haaveilin, että voisimme vaikka asua ihan pohjoisessa. Arkirealismia kuitenkin tässä iässä jo löytyy ja taloa ei olla vielä pistetty myyntiin ihan hetken mielijohteesta. Tällä hetkellä mietin, että pitempi hiihtovaellus olisi kiva vielä ennen eläkepäiviä (aikaa yli 20 vuotta....) toteuttaa. Edellisestä (meille legendaarisesta) Abiskon vaelluksesta on jo hyvät yli kaksikymmentä vuotta aikaa. Puoliväli siis. En usko, että minusta enää talvella teltassa nukkujaksi olisi, mutta autiokämpissä kumminkin. 

Pienimuotoisemmassa projektissa vielä mennään ja viime talvena vietimme tosiaan hienoa perhelomaa Saariselällä. Yhtenä päivänä ajelin Kiilopäälle kuvaamaan kevätauringon ensimmäisiä säteitä. Matkalla auton mittari näytti yhdessä lantossa -37 astetta ja mietin puolalais-saksalaisen auton kestävyyttä. Uskalsin kuitenkin jättää auton Kiilopään tunturikeskuksen pihaan ja nousin ylös tunturiin lumikengillä. Kevättalvella sinne on ihan hyvä polku, jonka voi kulkea tavallisilla talvikengillä. Vuodenvaihteessa lumikengät olivat tarpeen, sillä polun alku juoksettui tuulessa hyvin umpeen. 

Näpit jäätyivät kameraa käsitellessä, mutta ihan kelpo kuvia tuolta reissulta tuli. Aurinko on kuvaajan paras kaveri. Kevään ensimmäinenkin aurinko.

Valoa marraskuun pimeyteen valokuvilla!










Lähetä kommentti