lauantai 14. toukokuuta 2016

Komulanköngäs Hyrynsalmella

Komulanköngäs oli jäänyt mieleeni talven hiihtolomareissulta 2015. Pistäydyimme siellä Ukkohallan hiihtolomareissun yhteydessä. 

Komulanköngäs on kaksihaarainen Syväjoessa oleva putous. Toinen puoli putouksesta (isompi) on luonnontilainen, ja toisella puolella on vanha mylly. Komulanköngäs on aiemmalta nimeltään Lauttaköngäs, Nimi Komulanköngäs on annettu Komulan tilan mukaan.

Komulanköngäs on oiva retkikohde pieneen pistäytymiseen, vaikkapa illan hämärtyessä. Köngästä pääsee ihailemaan könkään niskalta ja alhaalta käsin. Kohde soveltuu erityisen hyvin myös lapsiperheille. Autolla pääsee aivan viereen. Myllyllä voi myös kehitellä loistavia leikkejä. Omani testasivat innoissaan myllyn tekniikkaa ja olisivat halunneet jäädä könkään laavulle yöksi myös, Innostuneena ensimmäisestä laavuretkestään.

Laavuyö Hailuodossa

Könkäälle lähdettäessä viidesluokkalaisemme oli esittänyt vastalauseensa. Olimme jo aamulla Kajaaniin mennessä pistäytyneet Hepokönkäällä ja paluumatkalla Ouluun koukkasimme vielä Komulankönkään kautta. Vastalauseet unohdettiin, kun pääsimme könkäälle. 

Olimme Komulankönkäällä illasta seitsemän aikaan. Iltavalaistuksessa paikka oli erityisen kaunis ja osa kuvista tulikin otettua vastavaloon. Paistoimme makkarat laavulla ja kehittelimme kesän toista kampanjaamme: lupaamme välttää reissussa ABC:n kahviloita. Paljon mukavampi on pitää kahvittelutauko luonnon helmassa Tarkoituksena olisi kesällä varata tarpeeksi aikaa siirtymiin ja tsekata aina joku mukava taukopaikka luonnon helmasta. Ensimmäinen kesähaasteemme on pyrkiä yöpymään yksi yö kuukaudessa lasten kanssa ulkosalla laavulla, kodalla tai teltalla. Haaste voisi kestää lokakuulle....

Komulanköngäs olisi hyvä vaihtoehto laavuyöhön. Lapset äänestivät sen heti parhaaksi paikaksi ikinä. 


Myllärit työssään

Vanhat rakennukset

Könkään kuohut

Kaksihaarainen putous

Pitkokset laavulle


Taukokaffet pakissa

Tulen värit

Könkään laavu iltavalaistuksessa

Vastavaloon

Kuohut



Kaksoset

Ei malttais kotiin....





Lähetä kommentti