Salamajärven kansallispuiston (rikottu) hiljaisuus - vaunulla Koirasalmen luontotuvan vaunuparkissa

Viikonloppuna vietimme muutaman yön Salamajärven kansallispuistossa. Kansallispuiston sydämessä on Koirasalmen luontotupa ja luontotuvan yhteydessä vaunualue. Kaksi yötä vierähti hiljaisuudessa, jonka vain meidän porukan äänet rikkoivat. Kiljuset olivat saapuneet Salamajärvelle.

Lähestyimme Koirasalmea navigaattorin voimin perjantai-iltana. Paikallaan olisi ollut pieni karttaan vilkaisu, sillä viimeiset kymmenet (20km?) kilometrit köröttelimme melkoista kärrypolkua. Vaistomaisesti katseemme seurasivat pientareita ja mahdollista yhdistelmän kääntöpaikkaa. Perille päästiin kuitenkin ja alue oli varsin positiivinen yllätys. Vaunupaikalle meidät opasti mukavanoloinen alueisäntä. Luontotupaa puolestaan pyörittää yrittäjäpariskunta. Luontotuvalla on myös sisämajoitustilaa vuokrattavana. 

Yö sujui lepposasti ja nukuin todella hyvin. Aamulla kävin kävelylenkkinä Vasankierroksen (2,3 km). Päivällä pistäydyimme juhlallisuuksissa Seinäjoen suunnalla. Illaksi palasimme takaisin Koirasalmelle ja söimme iltapalaa nuotiolla ja kiersin vielä toisen kerran Vasankierroksen. Luontotuvan yhteydestä lähtee mukavasti kolme rengasreittiä, jotka soveltuvat päiväretkeilyyn. Vasankierros on helppokulkuinen Pienen Koirajärven kiertävä reitti ja soveltuu mainiosti pienille lapsille myös. Pahapuron lenkin  (5,9 km) kiersin itsekseni sunnuntain aikana ja sitä en lähtisi kiertämään kovin pienten lasten kanssa, sillä polku on paikoin kivinen eikä tulipaikkoja ole reitillä. Metsäperäläisen taivalta (6,2km), joka kiertää Ison Koirajärven luonnehditaan myös kiviseksi, mutta reitin varrella on peräti kaksi tulistelupaikkaa, joten se soveltunee mainiosti myös lapsiperheille. 

Perjantai-illan hiljaisuus

Tällä kertaa lapset eivät päässeet patikoinnin makuun ollenkaan. Lauantaipäivä sujui päiväreissulla Seinäjoella ja illalla tulistelimme luontotuvan takana olevalla nuotiopaikalla järvimaisemissa. Pihapiirin pikkuinen rantasauna vaikutti houkuttelevalta ja sovimme sen varaamisesta sunnuntaiksi päiväsaunomiseen. Ehkä tarkenisimme myös pulahtaa vähän yli kymmenasteisessa vedessä? Lapsille tuvan pihalta löytyi myös "keppipallo" eli peli, jossa kepin nokkaan oli kiinnitetty naru ja pallo. Palloa pelataan kahdestaan tennismailalla ja voittaja on se, joka saa kierrettyä narun kepin (pitkä puunrunko) ympärille. Luontotuvalta voi myös vuokrata soutuveneitä, jos keppipallo alkaa kyllästyttämään.

Luontuvan vaunuparkki

Luontotuvan "maisemakahvila"

Ihana rantasauna



Iltaa luontouvan pihalla

Vaunumatkailun hyviä puolia

Vaunumatkailu on avannut aivan uudenlaisen mahdollisuuden tutustua Suomen nähtävyyksiin ja luontoon. Tasan vuosi sitten olimme pitkällä Euroopan reissulla vaunun kanssa (n.6800km) ja tällä hetkellä tuntuu, että minkäänlaista poltetta Keski-Eurooppaan ei ole. Suomen luonto on kerrassaan upea ja leirintäpaikat voittavat hotellihuoneen ahtauden mennen tullen. Keski-Euroopan reissu oli hieno kokemus, mutta aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Yöpymisen hinta oli Koirasalmella(kin) varsin edullinen (13 euroa sähkötön/18 euroa sähköllinen) ja rantasauna kevensi lompakkoa kahdellakymmenellä eurolla. Ruoka tehtiin itse, sillä Heset ja Mäkkärit eivät onneksi kuulu kansallispuistojen valikoimiin. 

Salamajärveä ei ole suuri yleisö vielä löytänyt ja poluilla ei käytännössä ollut kulkijoita lainkaan. Seuravaksi koostetta kahdesta (yksin!) kiertämästäni polusta:

Vasankierros (2,3km)

Vasankierroksen kiersin lauantaiaamuna herättyäni ja lauantai-illan viimeisenä Kierros lähtee aivan vaunulaueen nurkalta. Polku kiertää Pienen Koirajärven ympäri ja makkarat voi halutessaan paistella luontotuvan läheisyydestä löytyviltä (laskujeni mukaan ainakin kolme) nuotiopaikoilla. Itse lähdin kierrokselle paikasta, josta lähtevät myös pidemmät vaellusreitit (mm. Hirvaan kierros 58 km). Tutkin karttoja ja pistin merkille, että Hirvaan kierroksella on yöpymispaikkoina useita autiotupia, joissa on jopa sauna tarjolla. Mitä luksusta näin keski-ikää lähestyvälle?

Vasankierroksella oli alussa vähän kivikkoa. Muuten kierros oli lähes kokonaisuudessaan pitkospuita ja tarjosi joka kulmalta hienot näkymät Pienelle Koirajärvelle. Alkukesän vehreys oli nähtävillä ja positiivinen yllätys oli se, että sääskiä ei ollut inisemässä ympärillä. Jotain hyötyä viilenneestä kelistä!

Kielot kukassa

Myöhäisillan valaistusta 

Suo kukkii

Tupasvillaa tuntuu tänä vuonna olevan erityisen runsaasti. Salamajärvellä tupasvillan kauneudesta pääsi todenteolla nauttimaan, sillä itikka-armeija loisti poissaolollaan. Illan valaistuksessa tupasvillat olivat kauniita. 

Taivas oli hämärtyvässä illassa tummanpuhuva ja joka puolella vallitsi hiljaisuus. Kuulostelin, että vastarannalla olevalta vaunualueelta ei edes kantautunut ääniä. Ehkä lapsetkin olivat jo rauhoittuneet?



Palailin vaunualueella (muutama vaunu omamme lisäksi) ja istahdimme hetkeksi iltaa viettämään. Vaunuiluun on jo tullut määrätynlainen rutiini ja kesällä vaunuilu on erittäin helppoa. Talvella rinnekeskuksessa vaivaa välillä tilanahtaus ja pinna saattaa hetkittäin kiriä. Toisaalta pitkät ulkoilupäivät saavat vaunun hiljenemään aika nopeasti. 

Aamu valkeni aurinkoisena. Aamupalan nautimme ulkona ja lähdin kiertämään Pahapuron lenkin. 

Pahapuron lenkki (5,9 km)

Pahapuron lenkki lähti myös vaunualueen ja luontotuvan kupeesta ja kulki alkumatkan samoilla pitkospuilla kuin Vasankierros, Aika pian lenkki erkani kuitenkin omaksi polukseen. Alkumatka oli metsäinen. Pahapuron lenkillä kuljetaan Salamaperän luonnopuiston alueelle. Metsät ovat reheviä ja luonnontilaisia sekä polut kivikkoisia. 

Kaunein kohta reitillä oli mielestäni Pahapuron varren tupasvillojen täyttämä suoniitty ja  vanha suoniittylato. Aurinko paisteli lämpimästi suolla.

Matka jatkui metsässä. Jossain välissä polkua ylitettiin pitkospuita pirunpelto. Polku kulki myös paikoitellen järvimaisemassa. Reitin kuvauksessa on maininta kirkkokivistä, joilla on ennen pidetty taukoa kirkkomatkoilla. Epäilemättä reitiltä löytyy useampiakin kiviä, joilla on ollut ja on hyvä istuskella.

Loppumatkalla kuljettiin taas Vasankierroksen kanssa samoilla pitkoksilla. Aurinko sai suon värityksen hohtamaan kirkkaana ja taivaalla oli hienoja pilviä. Vesipullo oli jäänyt (tietenkin) vaunulle ja alkoi olla jo jano. Luontotuvan rannalla minua purjehtivat vastaan lasten tekemät purjeveneet ja touhukas porukka. Puuhaa oli löytynyt!

Peini Koirajärvi ja kirkas maisema

Koirajärven purjevene

Summa summarum

Salamajärven seutu oli kaunis ja alueen ehdottomana plussana oli rauhallisuus. Luototuvan henkilökunta oli ystävällistä ja kaupan päälle pääsin kuulemaan Luontotuvalla majoittuneen tai vierailleen artistin musisointia. Ja saunan löylyt olivat hyvät sekä vesi kylmää :) Salamajärvelle palaamme ehkä vielä uudelleen?

Luontotuvan seinällä olevaa vanhaa työkaluarsenaalia

Saunan terassilla

Elämästä - Apinanraivolla

Jälleeen kerran....kaikki suodattimet silmille. Näillä teksteillä ei ole mitään tekemistä meikäläisten arjen kanssa ;)

Kuinka moni on seurannut Kalastajan vaimon elämää mediasta? Olen itse hirveän huono seuraamaan mitään telkkusarjaa, mutta muutamaa lifestyle-blogia aina silloin tällöin vilkaisen. Kalastajan vaimo-on yksi sellainen blogi. Vähän niinkuin saippuasarja samalla. Jumalaisen kauniita kuvia ja täydellinen koti ja ihan täydellisen näköinen blogin pitäjä. 

Musta ois kiva, jos koti näyttäisi sisustuslehden kuviin soveltuvalta. Voisin ottaa toki kalastajankin ja kalastajan vaimo kelpaisi tähän huusholliin varmasti myös. Joskus muinoin meillä näytti enemmän semmoiselta avotakkamaiselta. Sitten kävi taifuuni ja puff vain.

Viikonloppuna istuttiin mielettömän hyvässä seurassa ja sieltä tarttui mukaan monta hyvää ideaa. Toteutus on ja oli vain ehkä vähän puolitiessä. Aikoinaan lanseerasimme perhepiirissä termin "apinanraivolla" siivoaminen. Meillä oli jääkaapissa kilometrin pituinen To do- lista ja siitä viivailtiin aina yli tehtyjä hommeleita. Lista vain pääsi kasvamaan jostain kumman syystä toisesta päästä. Lista heitettiin menemään. Elämä oli helpompaa.

Olemme kuitenkin ostaneet lipun työleirille. Elämysmatkoja myydään ja aika moni meistä on pistänyt huomaamattaan koriinsa sellaisen. Työleiri oli ja on erityisen hyvä ilmaisu lapsiperheen arkeen. Varmasti se on hyvä ilmaisu omakotitalo-asujan arkeen. Tai ihmisen arkeen ylipäätänsä. 

Jos minulle sattuu jokunen päivä vapaata, käytän sen silloin tällöin myös mielelläni siivoukseen. Apinanraivoa ei vain ole näkynyt.  Olin kuullut (tai luullut), että apinanravolla olisi taas kysyntää. Se on nimittäin äärimmäisen tehokas. To do-lista puuttui - ja apinanraivo. Istahdimme viikonloppuna alas tekemään listaa tekemättömistä töistä. Listasta tulikin pitempi kuin aikoihin. Eikä siihen tietenkään lisätty vielä remontti- haaveita. Ylppäjuhlat ja kalastajanvaimomainen koti henkilögallerioineen vilkkuivat vain silmissäni. 

Apinanraivolla aloitin maanantaina listan työmäärän vähentämisen. Norjalaisen bloginpitäjän kirjoitusten lisäksi olen viime aikoina perehtynyt erinäisiin kirjoituksiin ammattisiistijöistä, jotka kehottavat pistämään kodista kaiken turhan tavaran poissa. Älä ostaa mitään ylimääräistä- projekti on ollut meillä jo pitempään.

Joitakin viikkoja sitten aloitin jo urani ammattisiistijänä, Yksi nainen - monta uraa. Pakkasin  yhden ison varaston peräkärryyn ja kaatopaikalle. Niin paljon oli varastosta vuosien mittaan haettu tavaraa. Muuttaminen silloin tällöin olisi varmasti hyväksi. Tavaraa ei kertyisi nurkkiin liikaa. 

Alkuviikosta minä ja apinanraivo rantauduimme meille tosissaan. Ensin puutarha kuntoonn, sitten lastenhuone, sitten KodinHoitohuone, Huone kerrallaan vaan säkkiin ja kaatopaikalle. Apinanraivolle on jostain kumman syystä tarjottu jo häätöä tästä talosta. Minä saan ilmeisesti jäädä?

Luen seuraavaksi mindfulness- ammattisiistijästä. Mutta apinanraivo asuu meillä vielä hetken aikaa. On vielä muutama huone pakkaamatta. Ja se Apinanraivo on tehokas.

Elämästä - Poika ku postimies

Muutin otsakkeen näille teksteille. En tiijä, satuikko huomaamaan. Ei haittaa, mää kerron. Mää vielä ainaki kerran sanon, että lue näitä silleen suodattaen. Jooko?

Eilen kävin muutaman ystävän kanssa hirveen kivvaa pöytäkeskustelua muun muassa sosiaalisesta mediasta. Allekirjoittanut on ja on ollut naamakirja-aktiivi. Liityin moiseen lasten ollessa pieniä. Niihin aikoihin en päivittänyt naamakirjaa juurikaan. 

Tässä yks päivä - ehkä vuosi sitten - hoksasin että mun päivitykset johtuu siitä, että on vaan hirveen mukava kirjoittaa. Sitte hoksasin, että ihmiset ei ehkä jaksa lukkee kirjotuksia naamakirjasta. Tai mää pakotan niitä lukkeen kaikenmaailman turhanpäiväisyyksiä. Siis oikeesti lähes kaikkihan lukkee naamakirjaa. Kaikki jotka sattuu siihen kuulumaan. Vähintään kerran päivässä. Mulla on semmonen systeemi: työviikolla vilikasen aamulla ja illalla sitte tilanteen mukkaan. Ylleensä oon kerran päivässä rävväyttäny jonku kuvan sinne. Ja oon pitänyt huolen siitä, että kuva on kaunis. Niinhän sitä proffiilia luuvaan :) Ja naamakirja kaveripyyntöjä mää en oo itte ennää vuosiin lähettäny. Mää en muista, mikä periaate mulla siihen oli. 

Ostin ensimmäisen älykännykän vasta vuosi sitten. Ja samana vuonna oon sattuneesta syystä joutunu ostaan jo kolome. Ei voi olla mikkään kaupan kallein malli luonnollisesti. Kotiäippävuosina kalastin kännykkää vessanpöntöstä, kalakeitosta ja sohvan raosta. Älykännykkä on sitte taas päässy kastumaan teknisten takkien taskussa tai hukkunu seikkailuihin. 

Jossain oli joskus esitelty naamakirjan kymmenen ärsyttävintä päivitystä. Huusin "Hep" joka toisen typpiluokituksen kohalla. Sitte rupesin aatteleen, että taijan pistää plokin pystyyn. Multa on kysytty tosi monesti, että onko plokin perustaminen heleppoo. Voin kertoo, että on. Mää nostin tämän pystyyn viime kesänä yhessä yössä ja iliman It-tukkee. Siis se on heleppoo. Aika moni on miettiny, että tulleekko näihin sitä ärsyttävvää pallautetta. Semmosta että, mitä nääki siinä oikein leventelet. Sana on vappaa, mää oikeen ootan niitä ärsy- kommentteja. Kommentteja kiitos!

Mulla on tällä hetkellä ongelma. Mun blogipäivitykset liittyvät ylleensä johonkin pöpelikköretkeen tai sitte kirjotan mun toisessa plokissa Lasikuitulaatikko-retki meijän Euroopan reissusta. Se etenee hittaasti se teksti. Kun se on valamis, rävväytän sen Caravan-yhistyksen sivvuille vähintäänkin tai kauppaan Caravan-lehdelle. Siite me voijaan vaan lipitellä smoothieita jossain lämpimässä eikä kummallakkaan oo kiirettä töihin. Tällä hetkellä en luo pöpelikkö- päivityksiä. Mää panttaan niitä muuhun tarkotukseen. Siis vaikka joka toinen päivä puskaan vilahettaanki, tekstiä en julukase. Ja ku panttaa, ongelmahan siitä tullee. Ummetus. Niimpä mää kehittelen tätä elämästä-osiota. Pitäsköhän tää rävväyttää tää irrallisena plokina vaikka Kodin Kuvalehden sivvuille?

Tiijä häntä, naamakirjaan mää tän ainakin linkitän. Sitte voi maijat ja panut lukkee sen, eikä niitten tarvi ääneen tunnustaa, että ne lukkee sen. Vaikka ne kuitenki lukkee. Reality-telekkarisarjaan me ei mennä. Voin lohuttaa. Joku sukulainen vois kyllä sannoo, että nauhuri päälle vaan ja ois telekkarin paras reality-sarja ikinä. Ei vain kehtaa. Eikä ees halua. Haluan itte hallinnoija näitä juttuja. Kerron tasan tarkkaan, mitä itte haluan. Meitä kerran pyyvettiin yhen parisuhekurssin jäläkeen telekkarisarja-projektin kehittellyyn mukkaan. Silleen, että ois pitäny essiintyä.  No eihän me lähetty, telekkari leventää ja säkkihän sitä päähän pitäs vetästä.

Mitä mää sitte naamakirjassa oikeen huutelen? Ylleensä jottain pöpelikköretkiä. Ja silleen niinku tasan tarkkaan tietenkin huolehin tai huolehittaan, että illuusiot on kohillaan. Vaikka ois posket täynnä hyttysiä. Kauniita kuvia ja hymmyileviä ihmisiä. Ollaan me muutama apinalookkiki pistetty. Proffiilikuvia en oikein jaksa vaihella. Jokkainen +30 ihiminenhän tietää, että siinä pittää ihan muutama kuva räpsii, jotta tullee semmonen nätti kuva. On naamakirjassa ihimisiä, jotka julukasee mielellään naamakuvia. Musta se on ok. Varsinkin, jos on joku jippo, miksi sitä juttuu tekkee.

Mulla mies ehotti yks päivä, että mää voisin vaihtaa proffiilikuvaksi semmosen belfien. Meillä on semmosia tosi monta. Tietenki niissä on vaatteet päällä. Älä ees muuta luule. Mies on ottanu ne semmosissa tilanteissa jossa meikä on pyllättäny kuvata jottain horsmaa. En mää semmosta vaiha, en tietenkään.

Mää pistin tälle aamulle ensimmäisenä tuon otsakkeen. Mulla oli joku kuningasajatus, josta kirjotan. Niin se tais liittyy niihin naamakirja- pävityksiin. Päivitän tosi paljon mun lapsista. Oli muistaakseni ärsyttävyys-päivitys luokituksessa ykkösenä. Kehua retostaa nyt lasten tekemisillä. Mää oon aatellu tän homman monelta kantilta. Mää pijän nyrkkisääntönä lasten kohtaamisessa sitä, että pitäs aina muistaa ajatella, että kysseinen laps on lapsen äitin ja isin kallein. Siis jos joskus satun kohtaamaan ihan ventovieraan mukelon. Ylleensä lapsen kanssa oleminen alakaa sujjuu, ku läytää siitä jonku semmosen puolen josta tykkää. Mää opin tän itteäni viisaimmilta. Toimii.

Mää paljastan nyt, että meijän toiseksi vanhin lapsi oli meistä hirveen rasittava semmosena alle nelivuotiaana. Se oli ihan järkyttävän vilikas ja puri ihan pienenä kaikkee, muaki. Mää olin ihan purtu ja syöty. Mää vässyin siihen muksuun aina joskus. Me molemmat väsyttiin. Mutta me vaihettiin vahtivuoroa aina. Ja tyttö on hirveen rasittava aamusin. Kouluaamuina. Se ei millään taho ehtii kouluun ja Wilima-rekisteri on pitkä.

Poika ku postimies - se on aina sitte ollu maailman helepoin tappaus. Kaikki ne on yhtä rakkaita ja mää postaan niitten kuvvii aina ku halluun. Väillä nuilla nuoremmilla tukka hapsottaaki kuvassa tai on kolomen päivän ruokalista puserossa. Poika ku postimies taas on kasvanu jo tosi isoksi. Se on hirveen fiksu ja kommee. Oottehan muutki huomanneet? Siihen on varmasti hypänny Höyhtyän postipojan geenit. Esikoisellaki hapsotti tukka aina pienenä ja se oli hirveen ujo alakoulussa. Oikia nössö.

Nyt se oli omien sanojensa mukkaan panostanu lukion ruotsin kurssin palauteosioon. Se pelekäs, että ruotti ei mee läpi ja oli kehunu vähintäänki kokkeen mittasessa palautekirjoitelmassaan, kuinka ruottin tunnit oli mukavii, vaikka tulosten perusteella näyttäs, että hän inhois ruottii. No viimenen kurssi oli menny läpi ja opettaja oli sanonu, että näkkee kuka on kirjottanu ällän äikästä. Ja äiti pääs taas kehua retostaan. Eikö oo ällöö? Poika ku postimies.

Kuvakooste toukokuun aamuista ja illoista

Toukokuussa tuli ravattua kameran kanssa aamulla ja illalla. Oli mahtavan lämmintä ja ei vaan millään malttanut pysyä sisällä. Kamera tuli monesti otettua messiin.
Kesää kohti oli mukava mennä-

Kuvia matkan varrelta:



Elämästä- älä aina usko, mitä opettaja sannoo!

Muistaakohan kukaan, mitä tämän otsakkeen takaa on aikaisemmin löytynyt. Ei haittaa, vaikka ei muista tai vaikka ei kiinnosta. On palaneita kaappeja, tukkeutuneita viemäreitä ja kuvitettuja seiniä....

Elettyä elämää siis.

Näitä jos erehdyt lukemaan, niin vastuu on lukijalla -ehdottomasti. Tälle aamulle mietin monenlaista - kuten toukokuun loppuaikoina tai kesän alussa joskus pääsee tapahtumaan.

Jos saat tännään todistuksen, jossa ysit on kääntyneet väärinpäin, ei se oo maailmanloppu. Ja kannattaa pittää myös mielessä, että opettaja ei oo aina oikeessa. Ne luulee joskus olevansa, mutta ei ne vaan oo. Allekirjottaneellekkin eskarin ope joskus välläytti, ettei tämä oppis ikinä lukemaan. Kun se ei ees koskaan pysy paikallaan. Mää olin semmonen poikatyttö ja vahingossa joskus eksyin aijan toiselle puolen. Ja en jaksanut istua askartelemassa kukkia tyttöjen piirissä. Niitä oli semmoisia piirejä silloin.

Opettajatkin erehtyy joskus. Ne on semmonen ammattikunta, josta kannattaa pyssyy kaukana. Niin määki yritän. Aina ku vaan on mahollista. 

Tulevaisuutta tullee joskus pohittua. Vielä näin 32- vuotiaanakin :) Varmasti nuorempana tuli ajateltua enemmänkin. Ylleensä nykyään ei ajattele aina yhtään mittään. Päässä on semmonen tuulitunneli. Suttaa tyhjää ja pahasti. Onko se dementiaa, en tiijä? Jää nähtäväksi.

Päivät kannattais kuluttaa, niinku parhaaksi näkkee. Koskaan ku ei voi tietää elonpäivien määrää. Kuluttaa ne kannattaa kuitenkin nätisti. Toista ei saa pahasti loukata. Tai jos loukkaa, kannattaa pyytää nätisti anteeksi. Jos joskus jouvut vaikka putkaan, pääsee sieltäkin aikanaan pois. Sammaa virhettä ei tee ehkä uuvelleen tai jos tekkee, voi taas nousta ylös. Elämä opettaa. Joitaki se opettaa ehkä enemmän. Jotkut ei välttämättä huomaa, että elämä opettaa. Ne on varmaan semmosia besserwissereitä. Oisko ne opettajia? Tai kansanedustajia? Tai ihan sama mitä, kyllä ne vielä oppii. 

Työ ja ammatti kannattais valita silleen, ku haluaa. Musta ois kiva, jos vanhimmasta pojasta tulis lääkäri. Ja tytöstä vois tulla sairaanhoitaja. Toinen poika vois sitten olla lakimies ja kolomas vois sitte olla....psykologi? Ne psykolokit on hirveen viisaita, ainakin lähes kaikki, jotka mää oon tavannu. Mää ruukaan tapailla psykologeja. Ois äitillä turvaverkot kohillaan ja elämä ois helepompaa. Pittää ehkä kuitenki muistaa kysyä niiltä lapsrievuilta itteltäänki ja suodattaa sitten ommaa ajatusmaailmaa, jos me halutaan errii.

Työ voi ehkä tarkemmin ajateltuna olla sitten mitä vain, mistä kukanenkin tykkää. Jos tykkäät istuttaa kukkia, ruppee puutarhuriksi. Jos tykkäät lommailla paljon, ruppee opettajaksi, jos tykkäät lommailla vielä enemmän, ruppee kansanedustajaksi. Jos taas haluat rikastua paljon, kannattaa pistää pystyyn vaikka It-firma ja myyvä se. Se on heleppoa -  voit tehä loppuelämäs ihan mitä haluat. Ja kirjailijaksikin voi ryhtyä, ruppee vaan kirjottaan. Heleppoa.

Mulle painotettiin aina, että kannattaa opiskella. Kokkeilin mää ennen opiskeluja jossain vaiheessa potunkuorintaakin -saavillinen päivässä, Potunkuorintaveitsi vaan kätteen aamulla ja kaupan päälle kuuntelin semmoista keskimääräisen härskiä puhetta. Toisen ruppeeman olin hautausmaan kesätyöntekijänä - seitsemän kessää muistaakseni. Siinä vaiheessa ajattelin, että vois ryhtyä vaikka puutarhuriksi. Sinänsä hassu ajatus nykyisellään, oisin tallouvellinen katastrofi puutarhalle. Joka toinen istuttamani kukka ku sattuu kuolemaan. Mää kyllä tykkään möyriä puutarhassa, ei siinä mittään. Kukat ei vaan tykkää musta.

Hautausmaalla tapasin nimikaiman, joka haki opiskelemaan yhteen opinahjoon. Musta se kuullosti hyvältä. Pistin paperit vetämään. Syksyllä löysin itseni selittämästä opiskelijajoukolle mun harrasteista. Se oli joku semmoinen piirimuotoinen systeemi jossa istuttiin, toisillemme täysin tuntemattomat. Ja piti kertoo, mitä harrastaa. Mää kerroin, että kuljen hillasoilla. Silloin se ei ollut kauheen rendikästä mikkään metsähörhöily. Nyt mää hoksaan, että olin aikaani edellä.

No mua jäi siinä ensimmäisessä opinahjossa kaiveleen, että olin jäänyt varasijalle yhteen toiseen opinahjoon. Joku tylsä eepos oli jäänyt lukematta. Ensimmäisestä opinahjosta valmistuttuani päätin hakkee uuvelleen sinne toiseen. Hirveen hilikulla oli pääsykokkeisiin ehtiminen. Nukuin pommiin ja olin myöhästyä junasta. Juna lähti 4.40 ja eihän se parikymppinen oikein taho semmoiseen ehtiä. Varsinkaan, jos on sattunut menemään nukkumaan. Onneksi asemalle sattui yks exä ja se juoksi junan rinnalla ja heilutti vimmatusti ja karjui täysillä, että mun entisen muijan täytyy päästä junnaan, jotta siitä tullee....Ne pyssäytti junan. Ja musta tuli.

Sitten luin vielä yhen tutkinnon. Luin tutkinnon tälleen ikäimmeisenä. Välissä olin kuusi vuotta kotiäippänä. Siitä olikin hyvä ponkasta markkinoille kaupattavaksi. Viimeisen päälle timmissä kunnossa ja homma hallinnassa. Disketit oli vaihtuneet muistitikuiksi. Tabletteja oli mulla vaan pöyvillä. 

Kotiäitivuosina yks korttellin rouva kysy multa, että ookkonää väikkäriä kirjoittanu. Vilikasin pyykkinarulle - jossa värikkäät futsipuntsit roikku siistissä rivissä - ja eipä muuten ollu väikkärit käyneet mielen vieressäkään. Väänsin bataattisosseita ja luin Vauva-lehteä. 

Mulla ei oo vakiduunia vieläkään. Eihän se tietty haittaa, kun on tämmönen simpsakka ja näppärä hippasen päälle kolomekymppinen kilometrin pituisella Ceeveellä. Laukusta voin vetästä myös semmosen esittelypätkän mun ansioista ja filosofiasta - itse kuvvamani tottakai. Mulla on kyllä tosi kiva duuni ja hirveen kiva perhe ja tosi ihania ystäviä. 

Jos satun möhliin jotensakin mun nykysen duunin tai jos vaikka puttoon noppeesta kelekasta, kirjoitan kirjan. Kässärit on jo valamiina. Monesta jutusta. Hyvvää kessää sullekkin!

Ja onnee valamistuville! Kompastelkaa, se kannattaa! Ja onnea kaikille!