keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Aarnimetsän aarre

Sateisena lauantaina köröttelimme ystäväni kanssa tovin matkaa pikkuteitä pitkin Pudasjärven perukoilla. Aikeinamme oli löytää parkkipaikka, josta lähtee polku Kaunislammen päivätuvalle. Alunperin suunnitelmissa oli kiertää Rytivaaran kierros. 

Öinen tauoton sateenropina asuntovaunun kattoon, ja keski-ikäistyvän ihmisen laiskuus pistivät kuitenkin miettimään suunnitelmia uusiksi. Rytivaarassa ei olisi taukotupaa, vaan notski pitäisi viritellä ihan avomaalle. Hermothan siinä menevät tällaisella cityretkeilijällä. Hieno Rytivaara säästettäisiin seuraavaan kertaan. 

Linkki Rytivaaran kierrokseen:

Kaunislammen päivätupa oli itselleni aivan uusi tuttavuus Syötteen lähistöllä. Saimme viettää erittäin rennon ja leppoisan päivän Kaunislammella. Lampi oli todellakin nimensä veroinen, ja seura oli mitä parasta, joten mikäpä siellä oli tulistellessa. Olimme löytäneet aarnimetsän aarteen. 

Kaunislammelle vievä polku oli alkuun vähän ankea. Suon väri oli kuitenkin upea. Maaruska alkoi pikkuhiljaa päästä loistoonsa. 



Hetken kuluttua olimme kuitenkin upean aarnimetsän keskellä, Nostalgiseen kylttiin oli joku kulkija testannut tarkkuusammuntaa,


Aarnimetsän kätköistä löytyi upea maisema. Polku oli helppokulkuista. Viimeisen sadan metrin aikana sai katsoa vähän enemmän jalkoihinsa. Metsän keskeltä löytyi soma, pieni palikkahirsinen päivätupa. Syötteen tuvat ovat juurikin näin ihkuja!  Hieman vino tupa oli kuin brunetelle ja blondille tehty. Aivan keskenämme saimme siellä tuuskata, ja tovin kuluttua olikin jo upeat tulet taiottuna nuotiopaikkaan. Pienenä muistutuksena taas itselleni: Kannattaa etsiä aina tervaspuuta, pelkkiä hieman kostuneita kiehisiä on vähän hankalampi sytyttää.





Makkarat saimme paistettua. Keitimme myös nokipannukahvit. ja olipa vaan tunnelmallista. Sade ei haitannut yhtään, juttua riitti ja kaunista oli. Hieman huvittuneisuutta aiheutti puuvajasta löytyneet vähän jämäkämmät  pölkyt :-)  Niistä ei heikompi olisi kyllä saanut polttopuita taitottua. Allekirjoittanut on kuitenkin riuska akka, ja puita syntyi noistakin aineksista. Kirvesjumpan (kuvautin itseäni Piina-elokuva henkeen Annie Wilkesinä - en julkaisen kuvia, pelottavat itseänikin...) jälkeen kuvasimme hienoa ympäristöä. Kaunislammen kiviset rannat olivat kuvauksellisia myös sateella. Kameran linssi pääsi huurtumaan muutaman kerran. 




Akka-akut (anteeksi ystäväiseni, minä se Akka oon...) ladattuna lähdimme kulkemaan vielä pätkän matkaa aarnimetsän halki kohti autoa. Edestakainen retki oli vain neljä kilometriä. Jos nauru pidentää ikää, elämme todella vanhoiksi.  Näihin kuviin ja tunnelmiin on taas mukava palata,














Lähetä kommentti