Useana aamuna olen tällä viikolla aamukahvia hörppiessäni katsellut taivaan väriä miettien, kuinka reipasta olisikaan lähteä heti aamusta Pilpasuolle luontoa ihmettelemään. Puut ovat olleet useaan otteeseen joulukuussa erityisen kauniita lumipeitteissään. Myös aurinko on näyttäytynyt monena päivänä.
Eilen sitten ajelin Pilpasuon parkkipaikalle. Pilpasuo on Oulun Sanginjoella sijaitseva laaja suoalue, jossa aika usein tulee talvisin hiihdettyä ja muina vuodenaikoina patikoitua. Pilpasuosta kirjoitin taannoin myös Retkipaikkaan pienen artikkelin.
Lumikenkäni olivat tällä kertaa Syötteellä. Arvelin kuitenkin, että poluilla pääsee vielä jalan kulkemaan. Tie parkkipaikalle oli aurattu. Soittelin matkalta eräälle yllytyshullulle ystävälleni, joka starttasi myös autonsa kohti Pilpaa. Ei tarvinnut yksin haahuilla suolla.
Pakkanen oli rapsakka, mutta suon pohja oli yllättäen vielä vetinen. Kengät kastuivat aivan loppumatkasta, kun rämmimme yli suoalueen. Muuten pysyimme polulla, ja kävelimme ehkä noin viisi kilometriä. Hyvää jumppaa kävely pehmeässä hangessa oli.
Näkymä oli kuin pohjoisesta konsanaan. Pohjoisessahan toki olemme Oulun korkeudellakin, mutta tällaiselle pohjoisen kasvatille pohjoinen tarkoittaa oikeasti jotain vielä pohjoisempaa. Pakkanen kiristyi vielä iltaa kohti. Aurinko paistoi hienosti puiden välistä. Tunnelma oli satumainen.
Loppumatkasta kameran linssi huurtui pahasti. Kuvat ovatkin loppureissusta sangen utuisia. Pudotin myös silmälasini linssiä puhdistaessani lumiseen suohon, mutta kuin ihmeen kaupalla ne löytyivät hangesta. Ei tullut reissu kovin kalliiksi.
Kalliiksi reissu ei tullut senkään puolesta, että se säästi minut alennusmyynneiltä. Aamuiset puut olivat niin kutsuvan näköisiä, että käänsin Limingan Pikku-Riikan asemasta auton nokan kohti Pilpasuota, Tänään ei sitten alennusmyynneistä löytynyt oikeastaan yhtään mitään, ja puistakin oli lumi tipahtanut ilman lauhtumisen myötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti